Sebastian Vettelin mukaan Ferrari on virittänyt autoonsa ”rohkeat” asetukset Espanjan GP:n alla.

Vaikka Ferrari päätti ottaa käyttöön uuden moottoripäivityksensä jo reilusti suunniteltua aiemmin, ei Mercedestä onnistuttu lyömään taaskaan aika-ajoissa.

Kaksi ensimmäistä lähtöruutua menivät saksalaistallille. Ferrarille ei jäänyt sunnuntain kisaan muuta vaihtoehtoa kuin hakea autoonsa yhä ärhäkämpiä säätöjä.

– Kokeilimme paljon juttuja eilen ja tänään. Erilaisia suuntia. Uskon meidän saaneen parhaan irti autosta, mikä ei ollut tarpeeksi. Emme ole tyytyväisiä, Vettel taustoitti Racefansille.

Sebastian Vettel varuillaan Barcelonan F1-radan pahimmasta kohdasta – ”Renkaat helppo pilata tällä sektorilla”

– Olen kuitenkin iloinen siitä riskistä, minkä otimme sen osalta, että yritimme jotain rohkeaa. Jotain, jonka uskon lopulta kannattavan. Toivottavasti se auttaa meitä kisavauhdissa. Toivottavasti se asettaa meidät oikealle suunnalle seuraavien viikkojen ajaksi, saksalainen arvuutteli.

Sebastian Vettel valittelee Ferrarin F1-autonsa erikoista ongelmaa – vaikuttaa ajettavuuteen: ”En aja parhaimmillani”

Lähde: Racefans