Kisa pelastumassa? Rahan puutteesta kärsivä F1-kilpailu voi saada 25 miljoonaa Teksasilta
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain GP:n kisajärjestäjät eivät ehtineet viime vuonna kerätä tarvitsemaansa 25 miljoonaa dollaria aikarajaan mennessä. Nyt Teksasin osavaltio on antamassa kisalle uuden mahdollisuuden ja helpottamassa rahojen keräystä.
Useat kuninkuusluokan osakilpailut ovat vahvasti julkisen rahoituksen varassa kattaakseen kisaisännöinnin kalliit kulut.
Austinissa, Teksasissa sijaitseva Circuit of the Americasin rata on kerännyt vuodesta 2012 lähtien yli 150 miljoonaa dollaria osavaltionsa suurten tapahtumien korvausohjelmasta.
Viime vuonna Yhdysvaltain GP:n järjestäjät eivät saaneet kuitenkaan lähetettyä asiaankuuluvia asiakirjoja vuotuiseen aikarajaan mennessä.
[readmore from=”yhdysvaltain gp”]
Kisa ei saanut tavallista rahamääräänsä Teksasilta. Tilanne oli koitua varsin rankaksi taloudelliseksi takaiskuksi amerikkalaiskilpailulle.
Teksasin lainsäätäjät ovat kuitenkin tänä vuonna armollisemmalla tuulella. Suunnitteilla on laki, jonka myötä kilpailu voisi hakea korvausrahojaan uudestaan.
Lakiesitys on selvinnyt AP:n mukaan jo Teksasin edustajainhuoneen äänestyksen läpi ja odottaa parhaillaan senaatin hyväksyntää.
Lähde: Associated Press
LUE MYÖS:
- F1-kisasta povataan kaaosta – ”Täydellinen myrsky”
- Esapekka Lappi julkaisi kuvan rajusta ulosajosta – ”Olemme kunnossa”
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat