F1-pomo valotti ensi kauden kalenteria – nykyisiä kisoja ollaan pudottamassa pois useampia
Kuva: Getty Images
Formula 1:n toimitusjohtaja Chase Carey valotti ensi kauden F1-kalenterin suunnittelua. Careyn mukaan kisojen lukumäärää ei tulla todennäköisesti muuttamaan, mutta uusia kisoja lisätään kalenteriin siitä huolimatta.
Luonnollisesti kisamäärän pysyminen 21 kisassa tarkoittaisi tuolloin nykyisistä radoista luopumista.
– Olemme viimeistelemässä kauden 2020 kisakalenteria. Meillä on alustavat sopimukset jo kahden radan kanssa ja kolmen kanssa käymme aktiivisesti neuvotteluita, Carey paljasti.
Espanjan GP:n tulevaisuudesta sisäpiiritietoa – Hollannin GP ei korvaakaan Barcelonaa?
Nykyisistä radoista Monzan ja Silverstonen epäillään olevan ne, jotka ovat lähimpänä jatkosopimusta sarjan kanssa. Uutena ratana ensi kaudeksi tulee varmasti mukaan Vietnamin Hanoi. Myös Brasilian presidentti ilmoitti aiemmin, että maassa järjestettävä kilpailu siirtyy Interlagosista Rio de Janeiroon.
Presidentiltä vahvistus: F1-sarjaa ajetaan jälleen uudessa kaupungissa ensi kaudella
– Hanoin lisäksi meillä on alustava sopimus lisätä yksi uusi rata kalenteriin vuodeksi 2020. Me emme ole lyöneet lukkoon kisojen määrää, mutta olettaisimme sen olevan 21, kuten tänäkin vuonna. Luonnollisestikin siitä voi laskea, että emme ole uusimassa kaikkien kisojen sopimuksia.
Lähde: Motorsport Week
LUE MYÖS:
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä