Hyppy syvään päähän! F1-mestari vaihtaa elektronisesta urheilusta uuteen formulasarjaan
Kuva: Getty Images
Elektronisessa urheilussa F1-mestaruuden voittanut Brendon Leigh tekee formulaluokkien debyyttinsä tosielämän puolella Formula Ford 1600 -sarjassa.
Mercedeksen Esports-joukkueen riveissä ajava liittyy Kevin Mills Racingin talliin. 19-vuotias brittikuski nähdään ensi kertaa tositoimissa FF1600-sarjan kauden avauskisassa Snettertonissa, Englannissa.
Ammatikseen elektronisessa kuninkuusluokassa ajava ajaa myös sarjan seuraavassa kisassa Oulton Parkissa. Luvassa on näillä näkymin vielä muutamia yksittäisiä kisoja myöhemmin tänä vuonna.
Vaikka nuorukaisen leipätyö on simulaattorin puolella, hehkutti tallipäällikkö Kevin Mills Leighin vakuuttaneen hänet vauhdillaan testeissä.
– Hän oli samantien nopea. Hän ei ei ollut oikeastaan kuskina kovin erilainen verrattuna kahteen toiseen kuljettajaani. Hän kierrosaikana olivat melko samanlaisia. Hän tulee pärjäämään hyvin, Mills vakuutti Racefansille.
– En osaa sanoa hänen kilpailutaidoistaan tai siitä, kuinka hän pärjää hänen vierellään ajaessa 20 muuta autoa. Nopeuden osalta häntä voi verrata kuitenkin hyvin muihin kuskeihini, tallijohtaja kehui.
Williamsilta yllättävä veto: perusti joukkueen täysin uutta lajia varten – mukana myös suomalaiskilpailija
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”