Bahrainin rataa uudistettiin F1-kisaviikonlopun alla – lisääkö muutos ohituksia?
Kuva: Getty Images
Bahrainin kansainväliselle moottoriradalle lisättiin kolmas DRS-alue ensi viikonlopun Sakhirin F1-osakilpailua varten.
Uusi DRS-alue lisättiin ensimmäisten mutkien sarjan jälkeiselle ulostuloalueelle.
Nyt kuskit pääsevät hyökkäämään radan oikealle kaartavaan neljänteen mutkaan liikuteltava takasiipi auki.
DRS:n tunnistusalue asetettiin 50 metriä ennen ensimmäistä mutkaa. Käynnistysalue sijaitsee nyt aivan avausmutkien lopussa.
Uudistus on siinä mielessä merkittävä, että kuskit voivat käyttää nyt DRS:ää Sakhirin radan jokaisella paremmalla suoralla.
Liikuteltavan takasiiven vaikutuksen odotetaan olevan tänä vuonna aiempaa suurempi, sillä uusien sääntöjen mukaiset takasiivet ovat kooltaan viime vuotta isompia.
F1-pomo innostui uusien sääntömuutosten vaikutuksista ohituksiin Australian GP:ssä
Formula 1 päätti uudistaa aerodynamiikkasääntöjään täksi vuodeksi lisätäkseen ohituksia ja tuodakseen sitä myöten kisoihin lisää jännitystä.
Säännöistä on oltu viime aikoina monta mieltä. Osa F1-kuskeista ja -pomoista on pitänyt vaikutuksia selvinä, mutta toiset ovat haukkuneet muutoksia täysin turhiksi.
Turha uudistus? F1-kuskit tyrmäävät formuloiden kohutut uudet säännöt – ”Ei mitään eroa”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin