F1-konkari Helmut Marko latasi tuomionsa: Max Verstappenin kehityttävä kahdessa asiassa
Kuva: Getty Images
Red Bullin F1-tallin neuvonantajan Helmut Markon mukaan Max Verstappenin on jatkossa päästävä eroon kärsimättömyydestään ja pidettävä ajonsa paremmin hallinnassa.
Vaikka hollantilaisen nopeutta ei ole epäillyt käytännössä kukaan enää aikoihin, arvosteltiin häntä viime vuonna rajusti aggressiivisesta ajotyylistään.
Verstappen oli mukana useammassa kyseenalaisessa kolarissa ja vaarallisessa kilpailutilanteessa. Miehen omatkin voittohaaveet kaatuivat usein tarpeettomiin kolareihin.
Vuosien ajan Verstappenia kärkiluokan kuskiksi koulinut Marko arvioi suojattinsa pahimmiksi puutteiksi juurikin edellä mainitun yliyrittämisen.
– Hänen perusongelmansa olivat tietty hallinnan puute ja kärsimättömyys. Otetaan esimerkiksi tilanne Sebastian Vettelin kanssa Kiinassa. Hänen olisi tarvinnut vain odottaa hiussilmukassa, Marko harmitteli Motorsport-Totalin haastattelussa.
– Meidän renkaidemme ja korimme pito olisi ollut niin hyvä, että hän olisi ohittanut hänet [Vettelin] aivan hetkessä, tallipamppu muistutti.
Lähde: Motorsport-Total
LUE MYÖS:
- Huippuvireinen Teemu Suninen juhli historiallista voittoa juuri ennen Suomen MM-rallia
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”