Senna, Schumacher, isä-Verstappen – kierroksellaohitettavat ovat riistäneet voittoja aiemminkin
Kuva: Getty Images
Max Verstappenin ja Esteban Oconin eilinen kolarointi vei hollantilaiselta voiton Brasiliassa. Red Bull -kuski ei ole kohtalonsa kanssa yksin.
F1-sarja koosti videon joukosta ikimuistoisia yhteenottoja, jossa kierroksellaohitettava on napannut kärkimiehen mukanaan. Verstappen on itse asiassa jopa onnekas, videon tapauksissa johtajan matkanteko jäi kesken, siinä missä hollantilainen pystyi ajamaan Interlagosissa toiseksi.
Video alkaa Nelson Piquetin ja Eliseo Salazarin yhteenotolla kauden 1982 Saksan GP:ssä. Brabham-kuski Piquet esitteli tapauksen jälkeen potku- ja lyöntiliikkeitä, jotka saavat Verstappenin eiliset tönimiset näyttämään puuhastelulta.
Seuraavaksi matkataan vuoteen 1988 ja Italian Monzaan, jossa Williamsin keikkakuski Jean-Louis Schlesser teilasi kärkimies Ayrton Sennan ulos kilpailusta vain muutamaa kierrosta ennen maalia. Samalla hän esti McLarenia voittamasta kaikkia kauden kilpailuja. Että sellainen meriitti uran ainoaan GP-starttiin.
Seruaavaksi yhteen ottavat Michael Schumacher ja David Coulthard Belgian GP:ssä 1998. Tilanne meinasi riistäytyä käsirysyksi, sillä raivostunut Schumi syyttä skottia tappoyrityksestä.
Coulthard kiisti nostaneensa kaasua tilanteessa, mutta vuosia myöhemmin hän pyörsi sanansa. Sekä kuljettajien että valmistajien sarjan kannalta oli parempi, että Ferrarin ykkösässä ei näkisi ruutulippua.
Listalle mahtuu vielä Maxin isän Jos Verstappenin aivopieru Brasilian GP:ssä vuodelta 2001. Voi tätä ironiaa.
Lue tarkemmin isä-Verstappenin tempusta täältä.
Katso video puolestaan alta tai tästä.
There was a huge talking point involving Max Verstappen and Esteban Ocon at the #BrazilGP on Sunday 
But this kind of thing has happened before in F1 - as the Verstappen family know only too well...
But this kind of thing has happened before in F1 - as the Verstappen family know only too well...
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?