Lähde: F1:n rengassääntöihin kaavailtiin radikaaleja uudistuksia ensi vuodelle
Kuva: Getty Images
Auto Motor und Sportin tietojen mukaan FIA ja F1-tallit neuvottelivat uusista rengassäännöistä, joihin olisivat kuuluneet muun muassa pakolliset kahden varikkopysähdyksen kisat ja pistejärjestelmät renkaille.
Uudistuksista ei kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseeen, eikä niiden oleteta tulevan voimaan ensi vuodeksi.
Osapuolet tapasivat saksalaisen moottoriurheilujulkaisun mukaan Abu Dhabissa ennen kauden finaaliviikonloppua keskustellaakseen merkittävistä sääntöuudistuksista.
Tavoitteena oli puuttua ongelmaksi äityneeseen renkaiden säästelyyn ja varikkotaktikointiin, jotka olivat johtaneet entistäkin tylsempiin ja tapahtumaköyhempiin kisoihin.
Merkittävimmät muutosehdotukset olivat tiettyjen kilpailujen muuttaminen kahden pakollisen pysähdyksen kisoiksi. Näin niistä poistuisi rengassäästelyn elementti jokaisen tallin pysähtyessä varikkopilttuillaan yhtä monesti.
[readmore from=”pirelli”]
Kahden pysähdyksen kisoissa tallit olisivat kuitenkin saaneet valita vapaasti, millä rengasseoksella olisivat ajaneet.
Toinen uudistus olisi ollut tietynlainen pistejärjestelmä renkaille, jossa eri rengasseosten käytöstä olisi saanut eri verran pisteitä.
Kovan rengasseoksen käytöstä olisi saanut kuusi pistettä, keskipehmeästä neljä ja pehmeästä kolme pistettä.
Mikään mullistuksista ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä tallit ja FIA eivät päässeet täysin samalle aaltopituudelle mietteissään.
– Liian monimutkaisia ideoita, eräs tallipäällikkö kommentoi nimettömänä Auto Motor und Sportille.
Lähde: Auto Motor und Sport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen