F1:n pohjamudissa rämpivältä tallilta paljastus tekniikkaongelmistaan – ”Emme ymmärrä täysin kaikkea”

Viimeisenä valmistajien MM-taistossa oleva Williamsin talli ei ymmärrä, miksi heidän autonsa tekniikka ei ota toimiakseen.
Takavuosien kestomenestyjä on kerännyt tänä vuonna vain seitsemän MM-pistettä nimiinsä ja valahtanut sarjataulukon viimeiseksi, jos pisteitään omistajanvaihdoksen vuoksi menettäneen Force Indian nollasaldoa ei oteta mukaan laskuihin.
Talli on kärsinyt vuoden mittaan monenlaisista teknisistä vaikeuksista. Englantilaisten huolet eivät kuitenkaan liity Mercedekseltä ostettuun voimayksikköön.
Eniten ongelmia on ollut rungon ja aerodynamiikan puolella, joiden osalta suorituskyky on jäänyt auttamattoman vaatimattomaksi.
Williams myönsi jo aiemmin kehittäneensä vahingossa auton, jonka oikkuja he eivät ymmärrä. Tekninen johtaja Paddy Lowe myönsi tilanteen olevan brittitallin tehtaalla varsin lohduton.
– Emme ymmärrä täysin kaikkea, F1-konkari huokaisi Motorsport Totalin haastattelussa.
Lowe pitää kuitenkin kiinni optimistisuudestaan. Tekniikkapomo uskoo ensi vuoden olevan reilusti aiempaa parempi.
– Toimimme hyvin yhdessä. Työvoimaamme on paljon luottoa ja sen suuntaan. Meidän on oltava kuitenkin realistisia. Prosessi ei pääty koskaan. Formula 1:ssä on aina päällä jatkuva kehitystaistelu, Lowe korosti.
Lähde: Motorsport Total
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen