F1-konkaritoimittaja ylisti Robert Kubicalle työnsä menettänyttä kuskilupausta – ”Rikollisen aliarvostettu”
Arvostetun F1-toimittajan Will Buxtonin mielestä venäläislupaus Sergei Sirotkin ei saanut koskaan ansaitsemaansa arvostusta kuljettajan lahjoistaan kuluvan vuoden aikana.
Tulokaspilotti Sirotkin tuskaili heikosta suorituksesta toiseen tallitoverinsa Lance Strollin kanssa koko kauden ajan.
Suurin tekijä nuorukaisten vaikeuksien taustalla oli Williamsin suorituskyvytön auto, jonka suunnittelu- ja kehitystö oli mennyt pahasti metsään.
Vaikka Mika Salon opastaman ja kouliman kuljettajakyvyn ajotaitoja olikin kehuttu usein reilusti Strollia paremmiksi, tuli hänen kohtalokseen lopulta maksaa vaatimattomista kisatuloksista työllään.
Puolalaisveteraani Robert Kubican keskiviikkona julkistettu paluu F1-kisakuskiksi tiesi Sirotkinille potkuja Williamsin tallista.
Buxtonin mielestä nuori kuskilupaus sai kuitenkin liian vähän kehuja ajotaidoistaan vuoden mittaan. Konkarijournalisti uskoo Sirotkinin lahjojen jääneen kelvottoman auton varjoon.
– Jakakaa vähän ajatuksia tälle kaverille. Hän on ollut mahtava tänä vuonna. Rikollisen aliarvostettu suorituksilla, joista on kerrottu aivan liian vähän. Onnea matkaan, Sergei Sirotkin. Olet ollut helkkarinmoinen soturi tänä vuonna, Buxton suitsutti Twitter-päivityksessään.
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon

- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn