Ferrarin heikentynyt suorituskyky sai asiantuntijan mietteliääksi – vanha epäilys vilpistä nostaa päätään?

Autosportin asiantuntija Gary Anderson on muuttanut kantaansa koskien Ferrarin suorituskyvyn tipahtamista. Kokenut insinööri epäilee FIA:n tiukentuneen kontrollin saattaneen sittenkin vaikuttaa italialaistalliin oletettua enemmän.
Ferrari on hävinnyt viime kilpailuissa vauhdissa selvästi Mercedekselle, joka on repäissyt molemmissa mestaruustaistoissa jo lopulliselta tuntuvan kaulan.
Samanaikaisesti Ferrarin heikentyneen iskukyvyn kanssa FIA asensi tallin autoihin uudet sensorit varmistamaan, ettei talli käytä kepulikonsteja akkujensa kanssa.
Anderson vähätteli aiemmin FIA:n tiukentuneen kontrollin vaikutusta tallin vauhtiin, mutta tarkempi analyysi osoittaa jotain omituista olevan tekeillä.
– Selvästi jotakin on tapahtunut viime kisoissa. Ferrarin vauhtieroa Mercedekseen analysoitaessa minun on muutettava sanomisiani ja nostettava akkuasia esille.
Anderson perkaa Mercedeksen ja Ferrarin viime kisojen vauhtieroa tilastojen avulla. Selville käy, että Mercedes on nostanut tasoaan, mutta Ferrari ei ole polkenut paikoillaan, vaan jopa hävinnyt kehityskilpailussa muille talleille.
– Ferrari on ollut kolmessa viime kisassa 0,6 % Mercedestä perässä, kun kolmessa edellisessä kisassa heidän vauhtietunsa oli 0,1 %. Muutos on siis 0,7%. Se voisi olla ymmärrettävää, mutta samalla myös Red Bull on pienentänyt eroaan Ferrariin, ja jopa muutamat keskikastin tallitkin ovat saavuttaneet Ferraria, vaikka ero Mercedekseen on säilynyt samana. Se kielii siitä, ettei Ferrari ole onnistunut kehitystyössään.
Anderson päätyy loppusanoihin, jotka eivät ole mairittelevia Ferrarin kannalta.
– Numerot kertovat, että Ferrari on hävinnyt kehitystyössään enemmän kuin Mercedes on saavuttanut. Tässä asiassa sormi osoittaa moottorin suuntaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”