Saavatko kärkikuskit epäreilua etua Venäjällä? Valtteri Bottas kommentoi F1-kisajärjestäjien poikkeuksellista vetoa

Sotshin moottoriradan lähtöruudukon eturivin kohdalle tehtiin uusi asfalttipinta. Mercedeksen suomalaistähden Valtteri Bottaksen mukaan hämmennystä herättäneen ratkaisun vaikutus lähtöön nähdään vasta H-hetkellä sunnuntaina iltapäivällä.
Kisajärjestäjien poikkeuksellinen päätös pinnoittaa uusiksi vain lähtöruudukon kärki eikä koko ruudukkoa puhutti F1-kansaa Venäjän GP:n alla. Tuore asfaltti voisi antaa eturivistä starttaaville autoille reilusti muita enemmän pitoa liikkeelle lähdössä.
Ratkaisua kritisoineiden joukkoon kuului muun muassa Ferrarin tähtipilotti Sebastian Vettel, jonka mielestä toimenpide oli epäreilu ja varsin kyseenalainen.
Bottas ei antanut välitöntä tuomiota ratkaisulle, vaan päätyi diplomaattisempaan arvioon.
– On vielä täysin tuntematon tekijä, kuinka paljon pitoeroa siellä voisi olla. Yleensä uudessa asfaltissa on hieman enemmän pitoa, mutta sekin riippuu asfaltin tyypistä, Mercedes-kuski pohdiskeli Autosportin haastattelussa.
– Olemme ajaneet niissä [uudelleen pinnoitetuissa] kohdissa vain kaasu pohjassa pitorajoituksista vapaissa olosuhteissa. Näemme huomenna [sunnuntaina], miten se vaikuttaa lähtöön, Bottas lisäsi.
Lähde: Autosport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”