Kilpa-autoilija menetti sponsorinsa F1:ssä ajaneen isänsä 30 vuotta vanhan rasistisen kommentin vuoksi
Kuva: Getty Images
NASCAR-kuljettaja Conor Daly on menettänyt pääsponsorinsa tuen käytyä ilmi, että hänen isänsä Derek Daly oli käyttänyt rasistista solvausta miltei 35 vuotta sitten.
26-vuotias Daly kaavaili täksi viikonlopuksi debyyttiään NASCARin Xfinity-alasarjassa.
Amerikkalainen joutui kuitenkin saapumaan kisapaikalle ilman pääsponsorinsa mainostarroja autossaan. Nuorukaisen päätukija Lilly Diabetes -yhdistys päätti vetäytyä hänen tukijoukoistaan pinnalle nousseen julkisuuskohun vuoksi.
Amerikkalaisessa mediassa nousi muutamia päiviä esiin tietoja, joiden mukaan Dalyn isä, entinen Formula 1 -kuski Derek Daly olisi käyttänyt Indianapolisin moottoriradalla rasistista ”N-sanaa” keskustelussaan TV-toimittajan ja pitkäaikaisen NFL-selostajan Bob Lameyn kanssa.
Deadspinin mukaan Lamey erehtyi kertomaan viime viikolla mustalle kollegalleen, mitä Daly oli sanonut kisasta reilut 30 vuotta sitten.
Irlantilaiskuski Dalyn väitetään sanoneen, ettei kisassa ollut yhtään mustaihoisia kuskeja. Lamey sanoi keskustelussa kaksi kertaa ”N-sanan” ääneen kertoessaan tarinaa Dalyn kommentista.
Konkaritoimittaja Lamey jäi aivan muutama päivä sitten äkillisesti eläkkeelle. Miehen ratkaisun uskottiin johtuneen Dalyn rasismikohusta.
Daly sai pian myös potkut Indianapolisissa toimivalta WISH-TV-kanavalta, jolle hän oli tehnyt töitä freelancerina. Nyt kuskiveteraanin PR-katastrofi osui myös hänen poikansa Conorin nilkkaan.
Dalya sponsoroinut diabeteksen ehkäisyn puolesta toimiva Lilly Diabetes -järjestö säikähti kohua niin pahasti, että veti nopeasti tukensa pois Dalyn NASCAR-debyytin alla. Yhdistys perusteli päätöstään sillä, että negatiivinen julkisuus vei liikaa huomiota diabeteksen vastaiselta taistelulta.
Derek Daly kiisti myöhemmin Fox 59 -kanavan haastattelussa käyttäneensä ”N-sanaa” keskustelussa Lameyn kanssa.
F1-konkari myönsi kuitenkin lipsauttaneensa paikallisen raditoimittajan Larry Henryn haastattelussa irlantilaisen ilmaisun, johon ”N-sana” kuuluu. Daly perusteli ilmaisun olleen yleinen Irlannissa.
Mies ei tiennyt ”N-sanalla” olevan niin loukkaava merkitys vuosikymmenten orjuudesta ja rotusorrosta kärsineiden amerikkalaisten mustien ihmisten keskuudessa. Daly pahoitteli virhettään, eikä ole kertomansa mukaan käyttänyt sanaa enää uudelleen.
Nuorempaa Dalya isänsä anteeksipyynnöt eivät kuitenkaan auttaneet. Twitterissä jaettiin kuvaa, jossa NASCAR-debytantti ajoi lauantaina ilman sponsorinsa mainoksia.
New look for Conor Daly at Road America per screen grab from @DaveFurst.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
