Force Indian F1-tallin kuljettajan Sergio Perezin mielestä keskikastin haastajatallin tarinasta kuuluu suurin kiitos talousrikoksista syytetylle entiselle tallipomolle Vijay Mallyalle.

Uutisoimme eilen Williams-kuski Lance Strollin miljonääri-isän Lawrence Strollin ostaneen Force Indian sijoittajaryhmän kanssa. Uudet omistajat ottavat tallin haltuunsa ja maksavat kaikki sen velat pois.

Jättisopimus pelasti jopa 405 ihmisen työpaikat. Yksi heistä oli Perez, jonka taustalla toimivat rahalliset tukijat ovat olleet aiemmin merkittävä osa Force Indian taloutta.

Perezin taustalla toimiva yhtiö oli alun perin ensimmäinen taho, joka haki F1-sarjan kriisitallia selvitystilaan. Meksikolaiskuski, Mercedes ja muut luotonantajat halusivat saatavansa tallista pois.

Vaikka veto oli varsin raju, uskoi Autosport selvitystilan pelastaneen tallin. Ratkaisu avasi Strollin sijoittajaryhmän kaltaisille uusille sijoittajille mahdollisuuden hankkia talli itselleen.

Vaikka Perez olikin kiitollinen Strollin sijoittajapoppoolle, halusi hän muistaa tuoreessa Twitter-päivityksessään myös ex-jehu Mallyaa.

– Olen tyytyväinen kaikkien Silverstonen kollegoideni puolesta. Tällä upealla tallilla on edessään valoisa tulevaisuus, eikä meidän pitäisi koskaan unohtaa kuinka pitkälle Vijay Mallya vei sen, meksikolainen julisti.

Sergio Pérez

@SChecoPerez
I’m pleased for all my colleagues back in Silverstone, there’s a bright future for this incredible team, wich should never forget how far @TheVijayMallya took it!

BBC Sport

@BBCSport
Force India has agreed a deal to come out of administration, saving all 405 jobs at its Silverstone base.
bbc.in/2MrRsz9

Entistä Force Indian tallipomoa ja osaomistajaa Mallyaa syytetään parhaillaan raskaista talousrikoksista Intiassa. Miehen huhutaan olevan jopa kaksi miljardia dollaria velkaa useille velkojille.

Osa hänen omaisuudestaan on jäädytetty viranomaisten toimesta. Brittiläiset harkitsevat miehen luovuttamista Intiaan vastaamaan rikossyytteihinsä.