Fernando Alonso jahkailee tulevaisuutensa kanssa – yksi ovi sulkeutumassa
Kuva: Getty Images
Fernando Alonson tulevaisuudenkuviot puhuttavat. Mikäli espanjalainen ei pian tee päätöstään, yksi ovi sulkeutuu hänen nenänsä edestä.
Jatkoa F1-sarjassa yhä jahkailevaa Alonsoa on yhdistetty huhuissa IndyCar-sarjaan. Viime vuonna Indy500-kilpailussa esiintynyt espanjalainen on huhuissa liittymässä Andretti Autosportin riveihin koko ensi kaudeksi Pohjois-Amerikan formulasarjaan.
Tuon ajopaikan suhteen käsillä alkaa olla viimeiset hetket. Michael Andretti, Andretti Autosportin tallipomo, kertoo tallin tarvitsevan tiedon ensi kauden kuljettajistaan lähiviikkoina.
– Käsillä ovat kriittiset hetket. Teemme päätöksiä lähiviikkoina, joten tarvitsemme tiedon hänen käytettävissä olemisestaan, Andretti toteaa Autoweekille.
Alonso on itse sanonut, että hän haluaa ajaa IndyCar-sarjassa joko täyden kauden, tai ei ollenkaan. Yksittäiset kisat ovat poissuljettu asia.
– Kukaan ei tiedä tällä hetkellä mitä hän haluaa. jatkaako hän F1:ssä? Siirtyykö hän IndyCariin? Lopettaako hän kokonaan? itse haluaisin nähdä hänet meidän sarjassamme, sillä Alonso on mahtava kuljettaja ja hän nostaisi sarjan uuteen kukoistukseen, jota ei olla nähty sitten 1990-luvun, Andretti intoilee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Christian Horner paljasti Toto Wolffin lähettämän viestin potkujensa jälkeen – ”Olet ollut todellinen kusipää”
- Honda paljasti vakavan ongelman Aston Martinin F1-autossa: ”Tilanne oli vaarallinen”
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään