Kiehtovaa! F1-tallin huippulupaus valotti, mitä ajattelee autonsa ratissa – ”Päässäni liikkuu paljon”
Kuva: Getty Images
Monacolaista kuskilupausta Charles Leclerciä on kehuttu usein älykkääksi F1-kuskiksi. Nuorukainen paljastikin ajattelevansa autonsa käyttäymistä ja ajamistaan varsin paljon radalla paahtaessaan.
20-vuotiaan Ferrarin junioriohjelman kasvatin ajotaidot ovat keränneet kehuja useasti Lewis Hamiltonin, Fernando Alonson ja Sebastian Vettelin kaltaisilta mestarikuljettajilta. Formulalupausta on hehkutettu mediassa jopa ”serebraaliseksi” kuskiksi.
– Kun olen tehnyt hyvää työtä, Seb tulee luokseni ja kehuu suoritustani. Olen nähnyt Lewiksen puhuvan minusta mediassa. Fernando tulee joskus luokseni kehumaan henkilökohtaisesti. On upeaa kuulla tällaisten kuskien puhuvan positiivisesti minusta. Se on suuri kunnia, kunnioitan heitä paljon, Leclerc hehkutti F1i.comille.
Vaikka nöyryydestään tunnettu Leclerc kokeekin huiman kehumisen varsin hätkähdyttävänä, vahvistaa hän ajofilosofiansa vastaavan mainettaan.
– Päässäni liikkuu oikeastaan todella paljon ajaessani. Minulle on todella tärkeää ajatella, miten auto käyttäytyy ja miten haluaisin sen käyttäytyvän. Pohdin, kuinka autoa voi ajaa sen käyttäytyessä väärällä tavalla, kuskilupaus valotti.
Lähde: F1i.com
LUE MYÖS:
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella