Väite McLarenin ”bonuksista” surkukuhupaisa – suklaapatukka viikkojen uurastuksesta
Kuva: Getty Images
Takavuosien mahtitallin McLarenin ympärillä kuohuu. Ennen niin järjestelmällisesti F1-maailmaa hallinneen brittitallin paletti näyttäisi olevan täysin sekaisin.
Olemme uutisoineet tallin sisällä kytevästä kapinahengestä nykyistä johtoa vastaan. Nyt nimettömänä pysyvä tallin jäsen on kertonut Daily Mailille asioita, jotka asettavat totta pitäessään työmotivaation varmasti pohjalukemiin.
Nimettömän lähteen mukaan mekaanikoita ei palkita onnistuneista tavoitteista rahallisesti, saati edes jollain muulla mieltä ylentävällä tavalla. Lähteen mukaan viikkojen ylityötä vaatineiden projektien palkka on ei enempää tai vähempää kuin suklaapatukka.
– Työskentelemme päivästä toiseen täyttä jäkää, ja meidät palkitaan siitä suklaapatukalla. Tallijohto jakaa ne esimiehillemme, jotka välittävät ne häpeissään eteenpäin meille. Kuri on niin tiukka, että niitä ei saa edes jakaa useampaa kappaletta yhdelle työntekijälle.
Suklaapatukat ovat toimineet ”palkintona” työntekijöille muun muassa uuden auton valmistuttua aikataulussa.
McLaren on joutunut jo ottamaan kantaa kohunu. Sen mukaan suklaapatukat ovat vain yksi palkitsemismuoto.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen