Indy500 aika-ajoissa suurta draamaa – suuri ennakkosuosikki ja kahden vuoden takainen paalumies karsiutui kilpailusta

Legendaarisen Indy500-kilpailun aika-ajoissa nähtiin lauantaina suurta draamaa. Eriskummallisen formaatin seurauksena erään kisan voittajasuosikin leikki loppui karmeaan pettymykseen.
Kilpailuun huolitaan 33 kuljettajaa, joten aika-ajot toimivat myös karsintana. Tämän vuoden mittelöön osallistui 35 kuskia, joten kahden matka ei tulisi saamaan suurta loppupalkintoa.
Sateinen ja epävakaa sää sekoitti ajot ratkaisevan aika-ajopäivän osalta, joten ”Bump Dayksi” kutsuttu viimeinen päivä vaikeutti aikaparannuksia monen kuljettajan osalta.
Kauden 2016 kisan paalupaikalta startannut James Hinchcliffe ei saanut kierroksiaan kasaan, ja hän tipahti session loppuhetkillä sijalle 34. Miehen viimeinen kierros epäonnistui, ja lopulta hänen kohtalonsa sinetöityi ajan loppuessa kesken ennen pääsyä viimeiselle aikakierrokselle.
Tänään sunnuntaina ratkotaan vielä yhdeksän parhaan kuljettajan lähtöruudut. Nopeinta vauhtia on pitänyt Helio Castroneves. Yhdeksän parhaan joukkoon ja täten taistoon kisan paalusta hilautui myös viimeistä kisaansa ajava Danica Patrick.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat