Kimi Räikkösen elämänkertakirjalle suuri ulkomaiden jakelusopimus – ”Ehkä suurin sopimus suomalaiselle kirjalle ikinä”
Suomalainen kustannusyhtiö Siltala on tehnyt merkittävän ulkomaiden jakelusopimuksen Kimi Räikkösen uudesta elämänkertakirjasta.
Kustantaja Touko Siltalan mukaan kyseessä on yksi kotimaisen kirjallisuuden historian suurimmista ulkomaiden jakelukaupoista.
– Tämä on ehkä suurin ulkomaiden oikeuksen sopimus koskaan suomalaiselle kirjalle, Siltala hehkutti Publishing Perspectivesille.
Neljän osapuolen tarjouskilpailun jälkeen brittiläinen Simon & Schuster UK osti brittiläisen Kansainyhteisön jakeluoikeudet Räikkösen uuteen elämänkertaan, joka kantaa nimeä ”Tuntematon Kimi Räikkönen”.
Suomessa elokuussa ilmestyvää kirjaa on myyty jo kuuteen maahan: Viroon, Unkariin, Italiaan, Alankomaihin, Puolaan ja Britanniaan.
Siltalan ulkomaiden oikeuksien managerin Sakari Siltalan mukaan tarjouksia kirjan oikeuksista on tullut myös Brasiliasta, Japanista ja Ruotsista.
Räikkösen elämänkerta on ensimmäinen laatuaan. Monet muutkin kustantajat ovat halunneet kertoa vetäytyvästä julkisuuskuvastaan tunnetun F1-tähden tarinan, mutta mies ei ole ollut aiemmin kiinnostunut tarjouksista.
Siltalan mukaan tuleva Kari Hotakaisen kirjoittama teos on ”ensimmäinen ja viimeinen virallinen kirja F1-maailmanmestari Kimi Räikkösestä.” Hotakainen on kotimainen best seller -kirjailija, joka on voittanut urallaan muun muassa Finlandian kirjallisuuspalkinnon.
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille