Löysivätkö tallit porsaanreiän säännöistä? Kielletty ratkaisu saatetaan sittenkin nähdä tulevan kauden autoissa
F1-sarjan sääntöjenlaatijat pyrkivät poistamaan paljon porua aiheuttaneet hainevät ja T-siivet ensi kauden autoista. Tallien suunnittelijanerot näyttäisivät kuitenkin jälleen kerran löytäneen keinon välttää sääntöjen alkuperäisen idean toteutumisen.
Uusissa säännöissä moottorikatteelle on luotu tarkat mitat, joiden tarkoituksena on estää viime kaudella paluun tehneet hainevät. Hainevän lisäksi tallit löysivät ylimääräistä suorituskykyä katteen päähän asetetulla lisäsiivellä, T-siivellä.
Uusi siipi koki melkoisen innovaation vuoden aikana. Se kasvoi yksinkertaisesta vaakatasoon sijoitetusta palasta useisiin kerroksiin taipuneeksi ilmanohjaimeksi.
Motorlat.com-sivusto on nostanut tekniikka-analyysissään esille tallien löytäneen kuitenkin jo viime kaudella keinot, jolla auton takapään pitoa ja vakautta parantava T-siipi saadaan pultattua kiinni myös kauden 2018 kilpureihin.
Vaikka hainevä itsessään katoaa, ainakin ensi kaudeksi, ovat etsineet mahdollisuuksia pultata lisäsiipi kiinni moottorikatteen alempiin osiin. Sivusto esittelee kuvia kauden 2017 viimeisistä ajoista, joissa ainakin Williams ja Sauber testasivat jo siipien uutta sijoituspaikkaa.
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”

- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä