Autosport: Tämä tennistähti Nadalin nöyrä puheenvuoro avaintekijä Hamiltonin viime kauden mestaruudessa
Kuva: Getty Images
Lewis Hamilton nappasi uransa neljännen formula ykkösten maailmanmestaruuden tavalla, joka ei jättänyt selittelyille sijaa. Brittikuski esiintyi kokonaisvaltaisesti vahvemmin kuin kertaakaan urallaan.
Erityisesti Hamiltonin asenteessa kaudella 2017 paistoi tietynlainen rentous ja itsevarmuus. Ero oli suuri aiempiin Mercedes-kausiin, jolloin Hamilton kärsi tulehtuneista väleistä tallikaveriinsa Nico Rosbergiin.
Riitaisat yhteiset ajovuodet päättyivät lopulta Rosbergin maailmanmestaruuteen ja päätökseen jättää F1-karkelot välittömästi taakseen. Kirvelevän tappion MM-taistossa kärsinyt Hamilton sai tästä mahdollisuuden miettiä myös omaa asennettaan uusiksi.
Autosportin artikkelissa esille nostetaan Hamiltonin havainto tennismaailman tulikuumasta kilvoittelusta ja siitä, kuinka jopa tappion voi ottaa vastaan arvokkaasti.
Brittilehden mukaan Hamilton ihaili tennisässä Rafael Nadalin reaktiota hänen tappiokseen päätyneen viime vuoden Australian avointen tennisturnauksen kiitospuheessaan. Vaikka kyseisen grand slamin voittoa yhä metsästävä espanjalainen joutui jälleen kerran nöyrtymään arkkiviholliselleen Roger Federerille, otti Nadal lopputuloksen vastaan tyylikkäästä pää pystyssä Federerille aidosti kunniaa jakaen.
Autosport kokee tämänkaltaisen huippu-urheilijoiden keskinäisen aidon kunnioituksen saaneen Hamiltoninkin tajuamaan vastaavanlaiselle olevan sijaa myös hänen ajatusmaailmassaan. Tämä näkyi viime kaudella paitsi aiempaa huomattavasti rennompana ja kollegoitaan avoimempana käytöksenä, myös miehen puheenvuoroissa, jossa hän nosti Nadalin ja Federerin kaksintaistot useasti esiin F1-maailman kärkikamppailusta puhuttaessa.
Katso Nadalin tyylikäs puhe vuoden takaa alta tai tästä.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus