Katso: Lewis Hamilton raivostui: Vaati kilpailukieltoa vuosien takaisesta kolarista – mouhoamiselle nolo kuitti
Kuva: Getty Images
Formula ykkösten hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton yritti ottaa voimakkaasti kantaa eteensä osuneeseen kolariin. Harmikseen brittikuljettaja oli tapauksessa kuitenkin vuosia myöhässä, ja sen hän sai myös kipeästi huomata.
Hamiltonin raivostuminen kohdistui Formula E -kuljettaja Nicolas Prostiin, jonka kieltämättä sääntöjen rajamailla ollut liike suisti kilpatoveri Nick Heidfeldin pelottavalla tavalla seinään kaikkien aikojen ensimmäisessä Formula E -luokan osakilpailussa. Hurjan ulosajon voi katso yllä olevalta videolta.
Hamilton kertoi mielipiteensä Instagram-päivityksessään.
– Yritän aina tarkkailla muitakin kilpasarjoja, ja nyt eteeni osui tämä tilanne Formula E -sarjasta. Jos FIA ei anna kilpailukieltoa tuollaisen liikkeen tehneelle kuljettajalle (Prostille), olen hyvin pöyristynyt. Tuollainen on vaarallisinta ajamista mitä olen koskaan nähnyt, eikä missään nimessä hyväksyttävää. Onhan Nick Heidfeld kunnossa? Hamilton kirjoitti saatetekstiksi.
Kunnossa on, sillä Heidfeldillä olisi ollut tähän päivään mennessä yli kolme vuotta aikaa toipua osumasta. Onneksi saksalaiskuljettaja ei loukannut tilanteessa itseään lainkaan.
Moni huomautti Hamiltonille videon olevan kaikkea muuta kuin ajankohtainen. Myös Formula E -sarjan virallinen tili näpäytti brittikuskia.
– Tämä tapahtui kolme vuotta sitten. Pysyhän ajan hermoilla, mestari, tili irvaili.
Hamilton poisti postauksensa pian tämän jälkeen, mutta internetistä ei tunnetusti katoa mikään. Katso Hamiltonin postaus alta tai tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi