F1-moottoreista vaihteeksi jotain hyvää – Mercedes rikkomassa hurjan hevosvoimien haamurajan!
Kuva: Getty Images
F1-sarjan V6-turbohybridit eivät nauti kovinkaan suurta suosiota tällä hetkellä. Uuden aikakauden voimanlähteet ovat sekä kuljettajien, lajijohtajien että fanien hampaissa.
Monimutkaiset laitteet ovat sarjan pyrkimys kumartaa autonvalmistajien suuntaan. Hybriditeknologian ansiosta voimanlähteet ovat aiempia huomattavasti ekologisempia, mikä on tällä hetkellä kuuminta muotia automaailmassa.
Miinuspuolena moottoreista lähtevä melu on kuitenkin nykyään lähes olematonta aiempiin vapaastihengittäviin laitteisiin verrattuna. Teknologia on myös monimutkaista ja täten kallista, minkä lisäksi eri merkkien voimanlähteiden välillä on suuria suorituskykyeroja.
Sarjaa koko nykyisen V6-aikakauden hallinnut Mercedes on tehnyt muita parempaa jälkeä oman moottorinsa kanssa. Saksalaismerkki on pistänyt hurjasti resursseja kehittäessään voimanlähteen, joka on pyyhkinyt muille lattiaa viimeisen neljän kauden ajan.
Menestyksestä huolimatta Hopeanuolileirissä ei levätä. Tallin moottoriasioista vastaava johtaja Andy Cowell paljastaa voimanlähteen olevan erittäin lähellä rajaa, jota pidetään F1-piireissä maagisena
– Olemme erittäin lähellä tuhannen hevosvoiman rajapyykin rikkomista, Cowell toteaa motorsport.comille.
F1-sarjassa tuhannen hevosvoiman rajaa kutiteltiin 1980-luvun hulluina turbovuosina, jolloin BMW:n huhuttiin repineen laitteestaan irti nelinumeroisen määrän hevosvoimia aika-ajoasetuksilla.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly