Ayrton Sennan veljenpojan talli palaa kestävyyssarjan kärkiluokkaan – kuskijoukkue vahvistuu kahdella Le Mans -voittajalla
Kuva: Getty Images
Yksi kestävyyssarja WEC:n menestyneimmistä yksityistalleista Rebellion Racing palaa ensi vuonna yhden kauden tauon jälkeen kestävyysautoilun kuninkuusluokkaan LMP1:een.
Sarjan yksityistallien kärki on houkutellut vuosien varrella riveihinsä useita kuuluisia nimiä, kuten muun muassa Ayrton Sennan veljenpojan Bruno Sennan. Nyt sveitsiläistalli vahvistuu kahdella Le Mans-voittajalla, kun kolminkertainen mestari Andre Lotterer ja vuoden 2016 mestari Neel Jani liittyvät Rebellionin kuljettajajoukkueeseen.
Rebellion on sveitsiläistähti Janille tuttu osoite, sillä 34-vuotias konkarikuski aloitti kestävyysautoilu-uransa maanmiehiensä leivissä. 2000-luvun alkupuolikkaalla Jani toimi Sauberin testikuljettajana.
Hyviä tuloksia kestävyyssarjassa vuodesta toiseen takonut talli ajoi viime kaudella ensi kertaa LMP1:tä yhtä astetta alemmassa LMP2-luokassa. Ensi kaudeksi Rebellion palaa maailman voimakkaimpien hybridiautojen kärkiluokkaan täysin uudistetulla autolla ja kuljettajakokoonpanolla.
Tallin kuljettajaryhmään kuuluvat ensi kaudella Sennan, Janin ja Lottererin lisäksi Mathias Beche, Gustavo Menezes ja Thomas Laurent.
LUE MYÖS:
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Red Bullille lisää huonoja uutisia Espanjan GP:n alla
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa