Rallikuski hurjasteli ylinopeutta poliisiauton ohi Australian rallin tieosuudella – tempusta mätkähti tuntuvat sakot

Citroenin WRC-kuljettaja Stephane Lefebvre päätyi tekemään kyseenalaisen ratkaisun rallin MM-sarjan päätöskilpailussa Australiassa, kun ranskalainen ohitti tunnuksettoman poliisiauton reilulla ylinopeudella rallin tieosuudella.
25-vuotias Lefebvre sai aluksi 1200 euron sakon ajettuaan 108 kilometrin tuntinopeutta alueella, jossa oli vain 60 km/h:n nopeusrajoitus. Nyt rallin järjestäjät ovat havainneet, että nuori Citroen-kuski meni vielä ohittamaan siviilimallisen poliisiauton ylinopeutta painellessaan. Tämä tekijä korotti tempauksen hinnaksi yhteensä 3000 euroa.
Ranskalaisen epäonneksi järjestäjät saivat tilanteesta käsiinsä videoaineistoa, mitä käytettiin Lefebvren kuulemistilaisuudessa.
– Videolta näkee, miten auto numero seitsemän ohittaa poliisiauton ja vielä toisen auton rikkomalla kahta valkoista tiemerkintäviivaa. Ylinopeus ja laiton ohitus katsotaan yhdeksi liikennerikkomukseksi, ja ne ovat kiellettyjä tekoja niin paikallisten liikennelakien kuin kansainvälisten urheilusäännösten puitteissa, järjestävät moittivat nousevaa rallitähteä tiedotteessaan.
Lefebvren rangaistus pidätetään kauden 2018 kolmen ensimmäisen kilpailun ajan. Sakot tulevat voimaan, jos ranskalainen törttöilee liikenteessä vielä uudelleen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen ei ole menossa Mersulle
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys
- F1-sarjassa kauhean näköinen kolari – Red Bull -nuorukainen ajettiin lääkäriautolla radalta
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään