Australian MM-rallissa dramaattinen lauantai! Kärkikuljettaja keskeytti massiiviseen epäonneen, Latvala nousi kärkitaistoon
Kuva: Getty Images
Rallin MM-sarjan päätösosakilpailu Australiassa sai hurjan sivuvivahteen, kun rallia perjantain jälkeen johtanut Hyundain Andreas Mikkelsen joutui keskeyttämään. Norjalaiskuljettajan voi sanoa kärsineen jättimäisestä epäonnesta.
Mikkelsen kärsi päivän avanneella kymmenennellä erikoiskokeella peräti kaksi rengasrikkoa, joiden aiheuttamat vauriot rikkoivat auton katteita perusteellisesti. Tämä ei kuitenkaan ollut lopulta syypää keskeytyksen, vaan vararenkaiden puute. Vain yhdellä lisäkumilla varustettu Hyundai ei olisi millään selvinnyt lävitse seuraavista EK:sta, joten norjalaisen oli pakko jättää ajohommansa kesken.
WRC-kuljettajista myös Citroenin Kris Meeke joutui jättämään leikin kesken lauantain aikana. Suomalaisista epäonnen soturiksi joutui rallilupaus Kalle Rovanperä, jonka hieno taistelu pistesijoista WRC2-luokan ajokilla haihtui savuna ilmaan Mikkelsenin kaltaisen rengasrikon seurauksena.
Lisäksi rallin 14. erikoiskoe jouduttiin perumaan sillan huonon kunnon vuoksi.
Dramaattisten vaiheiden jälkeen rallin kärjessä viilettää Hyundain Thierry Neuville. Toisena ajaa Toyotan Jari-Matti Latvala, 20,1 sekuntia belgialaisesta perässä. Kolmas on Ott Tänak.
SS10: two punctures for @AMikkelsenRally loosing 1m40secs. With only one spare he is out for the day! #wrc #rallyaustralia
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus


