Mika Salon Wikipedia-artikkeli joutui vihasten Verstappen-fanien sabotoimaksi – puolustustrolli näpäyttää Salon ”naisseikkailuilla”
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen GP:n tuomarina toiminut Mika Salo sai tuta Max Verstappenin fanien raivon internetissä. Suomalaisen ex-formulatähden suuntaan heitettiin lokaa niskaan niin somessa kuin muuallakin internetissä.
Uutisoimme jo aiemmin Salon saaneen osakseen syyttelyitä jopa Ferrarin tahallisesta avustamisesta. Näihin huutoihin on helppo suhtautua huumorilla, kuten myös nyt julkitulleeseen sabotointiyritykseen miehen Wikipedia-artikkelia koskien.
Salon englanninkielinen henkilöartikkeli muuttui melkoisesti Suomen aikaa yön pikkutunteina. Muutokset on nyt poistettu, mutta lokiin jääneet lyhytkestoisest muokkaukset herättävät hilpeyttä.
Esimerkiksi Salon uran saavutuksiin oli muokattu ”voitot”-kohtaan teksti: ”Ei yhtään, ei ainuttakaan, katkera k*sipää”.
Lisäksi artikkelin mukaan Salon on huhuttu olevan osa FIA:n kaikkien aikojen laajinta korruptioskandaalia, joka sattui vuosina 2016-2027.
– FIA:n tuomarina hän auttoi Ferraria antamalla Verstappenille tarkoituksettomia rangaistuksia, Salon roolia kuvailtiin.
Trollien vastapainoksi Saloa puolustamaan saapui myös vastatrolleja. Eräs, harmittavan lyhytkestoiseksi muokkaukseksi jäänyt teksti herättää erityistä hilpeyttä.
– Mika Salon on huhuttu harrastaneen seksiä lukuisten hollantilaisvaimojen ja -tyttöystävien kanssa, mikä on tehnyt hänestä erittäin epäsuositun henkilön pääosin vain soista koostuvalla maalla, joku nerokas kuittaa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin