Haikeutta ilmassa? Tommi Mäkisen viime aikojen varmin kuskikaksikko hajoaa tylysti – ”Aina perheenjäsenemme”
Kuva: Getty Images
Toyota Gazoo Racing tiedotti aiemmin keskiviikkona, että virolaislupaus Ott Tänak siirtyy tiimin leipiin ensi kaudeksi. Samalla kävi selväksi myös se, että Juho Hänninen ja Kaj Lindström siirtyvät sivuun ajohommista.
Toyotan nykyiselle tallipäällikkö Tommi Mäkisellekin aikoinaan nuotteja lukenut Lindström siirtyy Toyotan rallitallin urheilutoimenjohtajaksi jo tämän vuoden Australian kisassa, jossa Hänninen ei enää aja.
Mäkinen tietää, että Lindström on mies oikeassa paikassa.
– Haluan onnitella Kajta hänen uudesta roolistaan. Tiedän, että Kaj on äärimmäinen ammattilainen ja hän on varmasti vahva voimavara meille, Mäkinen sanoi Toyotan virallisilla nettisivuilla, ja samalla kiitti Hännistä.
– Lopuksi haluaisin kiittää ja arvostaa kaikkea, mitä Juho on tehnyt meille. Hän on aina perheenjäsenemme, ja hänellä on ollut tärkeä rooli.
Niin outoa kuin se ehkä onkin, on Hänninen ollut viime kisoissa tiimin varmin kuski. Hän on esimerkiksi ajanut pisteille peräti seitsemän kertaa putkeen, ja kolmessa edellisessä kisassa sijoitukset ovat olleet neljäs, neljäs ja kolmas.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi