Malesiassa nähtiin kenties kaikkien aikojen hämmentävin formulakisa – yksikään auto ei selviytynyt ruutulipulle!
Kuva: Getty Images
Malesian GP -viikonlopun oheisluokkana ajettavassa kilpailussa nähtiin kenties yksi moottoriurheiluhistorian omituisimmista loppuratkaisuista. Tarkemmin sanottuna loppuratkaisua ei koskaan nähty, sillä kaikki autot hyytyivät radan varteen ennen ruutulipun heilahdusta.
Eriskummallinen kilpailu ajettiin paikallista aikaa lauantaiaamuna. Kun kahdeksankierroksista kilpailusta oli takana kuusi kierrosta, alkoivat autot jäädä radan varteen bensan loputtua useammasta ajoneuvosta.
Koska osa autoista hyytyi vaarallisiin paikkoihin, kutsuttiin turva-auto rauhoittamaan menoa.
Tämä ei kuitenkaan poistanut bensaongelmaa. Kilpailun viimeisen kierroksen startatessa turva-autoa seurasi vain yksi auto, jonka matka päättyi kuitenkin myös tragikoomisesti kesken viimeisen kierroksen, vaikka kuljettaja teki kaikkensa bensaa säästääkseen.
Lopulta tulokset jouduttiin ottamaan seitsemännen kierroksen tulosjärjestyksen perusteella.
Bensasotkut olivat seurausta eilisestä F1-sarjan harjoituksissa nähdystä kaivonkansiepisodista. Irronneen kannen uudelleenhitsauksen takia F4-sarjan perjantainen kilpailu siirrettiin lauantaille, jolloin sarjan molemmat kisat ajettiin peräkanaa. Eriskummallisesta ajojärjestyksestä johtuen sarjan johto teki laskuvirheen bensan riittävyyden suhteen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Ralli SM:n ratkaisuhetket käsillä – sarja palaa tositoimiin Kiteellä
- Thierry Neuville kritisoi Suomen MM-rallia – Sami Pajari eri linjoilla
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin