FIA mylläämässä superlisenssisäännöstön uusiksi – F1-sarjaan jatkossa lähes pakonomaan F2-luokan kautta

F1-kisakuskiksi vaadittavan superlisenssin vaatimuksia ollaan rukkaamassa tulevaisuudessa uusiksi. Tämän myötä kuninkuusluokkaa yhtä alempana sarjana toimiva kasvattiluokka F2 on nousemassa lähes välttämättömäksi portaaksi nuorille ratatähdille.
Osana seurausta Max Verstappenin noususta kuninkuusluokkaan vain 17-vuotiaana kansainvälinen autoliitto FIA halusi tilkitä liian nopeaa nousua autourheilumaailman huipulle. FIA esitteli uuden superlisenssipisteytyksen, jossa eri sarjoissa pärjääminen kerrytti pisteitä kuljettajan ”ajotilille”.
Tähän mennessä järjestelmä on kohdellut tasavertaisesti lukuisia FIA:n alaisia sarjoja, kuten F2:ta, Formula E:tä ja WEC:tä. Jatkossa F2 halutaan kuitenkin nostaa selväksi F1-sarjan kasvattiluokaksi, kertoo sarjan tekninen johtaja Didier Perrin.
– Superlisenssipisteytys tullaan uusimaan. Jatkossa F1-sarjaan pääsemiseksi F2-sarjassa kisaaminen on lähes pakollista, ei kuitenkaan tietenkään täysin. Se antaa kuitenkin suuren etulyöntiaseman, Perrin toteaa motorsport.comille.
Perrinin mukaan tämä parantaisi sarjan asemaa kasvattiluokkana. Viime vuosina sarjan yli on hypättä lähes järjestään, minkä seurauksena sarja on menettänyt arvostustaan.
– Haluamme jatkossa markkinoida sarjaamme laadulla, emme kuljettajiemme lompakoiden paksuudella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”