Citroen luomassa supertiimiä rallin MM-sarjaan: Kaappaamassa Ogier, palauttamassa Loebin
Citroen mielii tosissaan takaisin rallimaailman huipulle. Viime vuosikymmenellä sarjaa hallinnut ranskalaismerkki on värväämässä kuljettajikseen muissa talleissa pelkoa ja kunnioitusta herättävän kolmikon.
Motorsport-newsin mukaan talli haluaa saada nopean, mutta epävarman Kris Meeken tilalle kaksi rallimaailman edellistä maailmanmestaria, Sebastienit Ogierin ja Loebin.
Volkswagenilla neljä edellistä maailmanmestaruutta voittanut Ogier on tuskaillut nykyisen työnantajansa M-Sportin kanssa. Fordeja ajattava tiimi ei ole amerikkalaismerkin virallinen tehdastalli, mikä näkyy resursseissa.
Citroen voikin saada houkuteltua tallissa viimeksi 2011 ajanen Ogierin takaisin riveihinsä lupaamalla tälle valoisamman tulevaisuuden.
Supertiimin täydentäisi rallin kuningas Sebastien Loeb, joka on jo testannut merkin tulevan kauden autoa useaan otteeseen. Yhdeksän kertaa peräkkäin MM-kultaa napannut ranskalainen ajaisi kuitenkin vain valikoiduissa ralleissa, joten MM-titteliin hänellä ei olisi mahdollisuuksia.
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa