Turhautuminen ajoi Mika Salon huonoon tallivalintaan: ”Se vuosi meni täysin hukkaan”
SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo muistelee F1-uransa käänteitä sivustolle. Tällä kertaa vuorossa on kausi 1998 ja sopimus, joka harmittaa suomalaiskuljettajaa edelleen.
Salon Tyrrelillä viettämät vuodet 1995-1997 herättivät kiinnostusta muissa talleissa. Ajotaidot huomattiin, ja kiinnostusta muista talleista löytyi. Tallipomo Ken Tyrrell ei kuitenkaan halunnut toistaa takavuosien virhettään ja päästää talismaaniaan pois tallista.
Ajaessaan viimeistä sopimuskauttaan brittitallin kanssa Salo vilkuili jo muita vaihtoehtoja. Moni talli esitti kiinnostuksensa, mutta lopulta valinta kohdistui Arrowsiin.
– Damon Hill oli ajanut kaudella 1997 tallin autolla muutamia loistavia kisoja, mutta myöhemmin selvisi tulosten olleen lähes täysin renkaiden ansiota. Tein virheen, että menin tekemään sopimuksen tallin kanssa. Onneksi se oli vain vuoden sopimus, joten pääsin sieltä nopeasti pois, mutta vuosi meni täysin hukkaan, Salo manaa nyt myöhemmin.
Jotain hyvää Arrows-vuosikin antoi. Salo sai jälleen työskennellä yhden F1-maailman arvostetuimman suunnittelijaneron kanssa.
Videolla Salo muistelee tarkemmin Arrows-kauttaan. Katso myös ura-muistelun aiemmat osat sekä tilaa SporttiTV-kanava tästä!
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut