Mika Salon kaikkien aikojen formulakausi alkoi erikoisella tuurauskeikalla – ajoi koko tallin kauden parhaan tuloksen
SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo tulee muistamaan formulakauden 1999 ikuisesti. Mies muistetaan Ferrari-kisoistaan, mutta ehtipä hän ajaa ennen sitä myös tuskaista taivaltaan aloittaneessa F1-tallissa.
Ricardo Zontan loukattua itsensä sai Salo kutsun saapua ajamaan BAR-tallin ajokkia alkukauden kisoissa. Rinnalleen hän sai hyvän ystävänsä Jacques Villeneuven, jonka ympärille talli oli täysin rakennettu.
Tyrrell-tallin raunioille pykätty, tupakkavaroin porskuttanut talli oli yksi kauden suurimmista vitseistä. Auto oli järkyttävän epäluotetava, eikä henkselit paukkuen kauteen rynnännyt tiimi onnistunut nappaamaan koko kauden aikana edes yhden yhtä MM-pistettä.
Vaikka Salo ajoi tallissa vain kolme kisaa, saavutti hän silti tallin koko kauden parhaan tuloksen. Yllä olevalla videolla mies muistelee aikojaan tallissa, joka toimii kantaisänä nykyiselle Mercedeksen mestaruustallille.
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”