F1-kuskit sanasaodassa: ”Hän halusi vain löytää syntipukin, kun hävisi tallikaverilleen”
Kuva: Getty Images
Williamsin Felipe Massa kertoo, että hän varoitti Bahrainissa Red Bullin Max Verstappenia olemaan varovainen sanojensa kanssa.
Verstappen kommentoi viikonlopun aikana melko ylimielisesti Massan tekemisiä. Hollantilainen ei pitänyt siitä, kun Massa ajoi hänen rinnallaan aika-ajojen viimeisessä mutkassa, vaikka Verstappen oli vielä installaatiokierroksellaan.
Verstappenilta kysyttiin, aikooko hän puhua asiasta Massan kanssa jäkikäteen.
– No hän on brasilialainen, joten ei ole paljon puhuttavaa, Verstappen tokaisi tylysti Motorsport.comin mukaan.
Brasiliassa kommentit otettiin vastaan tulistuneena.
– Sanoin hänelle ennen kilpailua, että ole varovainen sanojesi kanssa, koska joudut vielä tällä kaudella Brsiliaan ajamaan. Minusta on naurettavaa, että hän puhuu brailialaisista tietämättä asioista yhtään mitään, Massa pauhasi UOL Esportella.
– En ymmärrä, miksi hän höpisi moisia, minähän en tehnyt tilanteessa mitään väärää. Hän ei kärsinyt siinä lainkaan. Ehkä hän halusi löytää vain jonkin syyn sille, että hävisi tiimikaverilleen, hän tarvitsi syntipukin.
– Sanoin hänelle, että minulla oli ihan samanlainen tilanne Nico Hülkenbergin kanssa, mutta kukaan ei valittanut. Kun lähdet nopealle kierroksellesi, sinun on oltava oikeassa asemassa radalla, jos et ole, se on ihan oma vikasi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”