Värikäs testipäivä: Bottas nopein, Räikkönen seinään, Verstappen radan varteen kahteen otteeseen – ja McLarenin ongelmat jatkuvat
Kuva: Getty Images
Barcelonan keskiviikkoinen testipäivä ei jäänyt ainakaan tapahtumiltaan köyhäksi. Autoista otettiin selvästi aiempaa enemmän irti, ja se näkyi punaisten lippujen määrässä.
Mercedeksen Valtteri Bottas kellotti aamupäivällä koko testitapahtuman nopeimman kierrosajan 1.19,310. Aika oli erinomainen superpehmeillä, sillä seuraavaksi nopeimman kierroksen kymmenyksen hitaammalla ajanut Williamsin Felipe Massa ajoi aikansa ultrapehmeillä renkailla.
Red Bullin Max Verstappen jäi radan varteen peräti kahteen otteeseen, toisen tapahtuessa vajaat puoli tuntia ennen testien päättymistä. Pitkää kisasimulaatiota ajanut hollantilainen saattoi jäädä radan varteen bensanloppumisen vuoksi. Aiemmin päivällä Renault’n voimanlähde teki tenän.
Ferrarin Kimi Räikkösen päivä päättyi reilut kaksi tuntia etuajassa miehen Ferrarin lipsahdettua seinään. Räikkönen sai kierroksia kasaan 53, kun esimerkiksi vain puolet päivästä ajanut Bottas kerrytti niitä 70 kappaleen edestä.
McLarenin vaikeudet eivät ottaneet hellitääkseen. Fernando Alonso sai koko päivänä kasaan vain 46 kierrosta, mikä teki McLarenista koko päivän vähiten radalla vierailleen auton.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen