McLaren-legenda ei sure Bernie Ecclestonen lähtöä: ”On aika mennä eteenpäin”

Entinen McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh uskoo, että Bernie Ecclestonen lähtö F1-johdosta on lajille suuri mahdollisuus.
Whitmarsh oli McLarenilla 24 vuotta, joten kokemusta ehti kertyä. Hän lopetti F1-työt 2014. Tallipäällikkönä hän toimi viisi vuotta 2009-2013.
– Tämä on yhden aikakauden alku, mutta samalla se on hetki siirtyä eteenpäin, Whitmarsh sanoo AFP:lle.
– Minä olin aikanani todennäköisesti Bernien vihollinen numero yksi. Mutta silti tuosta kaverista on pidettävä ja hänen tekemisiään arvostettava.
– Hänellä on charmia ja karismaa, hän on täysin poikkeuksellinen ihminen. Bernie ansaitsee isot aplodit tekemisistään ja saavutuksistaan.
Whitmarsh on uusien F1-omistajien kanssa samaa mieltä siitä, että lajin on oltava viihteellisempi.
– Ilman muuta lajin on oltava viihteellisempää. Lisäksi urheilun on oltava jännittävää. Olisi upeaa, jos joutuisimme jännittämään voittajaa viimeiselle kierrokselle asti, 58-vuotias Whitmars sanoo.
– Ja yksi iso asia on kustannusten alentaminen, jo nyt moni tiimi on talousvaikeuksissa. Sellainen ei myöskään houkuttele uusia sijoittajia mukaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron
- Kalle Rovanperä iso pettymys Italiassa