Valtteri Bottas tuskaisena: ”Emme ole ymmärtäneet lainkaan näitä renkaita”
Kuva: Getty Images
Valtteri Bottas sanoo, että Williamsin rengasongelmat ovat vieneet heiltä mahdollisuuden tehdä parempaa tulosta tällä kaudella.
Bottas heittää pientä kritiikkiä oman tallinsa suuntaan Motorsport.comilla.
– Meillä on ollut joitakin kilpailuja, missä emme ole lainkaan onnistuneet optimoimaan renkaan kestoa ja laskemaan, kuinka kauan ne kilpailussa todellisuudessa riittävät. Juuri siksi me taistelemme nyt Force Indian kanssa, jolle taas rengasosaaminen on ollut todella vahva osa-alue.
– Emme ole varmastikaan olleet niiden neljän tiimin joukossa, jotka ovat ymmärtäneet tällä kaudella parhaiten renkaita. Jos haluamme olla kauden päätteeksi neljän parhaan joukossa MM-pisteissä, meidän on oltava siellä joka osa-alueella, myös renkaiden ymmärtämisen suhteen, Bottas naulaa.
Parantaakseen ymmärrystään Williams palkkasi entisen Ferrarin miehen Antonio Spagnolon, jonka ydinosaamisaluetta juuri renkaat ovat.
– Olemme koonneet tiimin Antonion ympärille. Hänellä on ollut jo nyt oikein hyviä ideoita. Hän on erittäin älykäs kaveri, sanoo Williamsin suorituskyvystä vastaava johtaja Rob Smedley.
– Renkaat ovat yksi iso osa, mutta meillä on muitakin asioita, joita voimme tehdä loppukaudesta yhä paremmin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella