Uutta väriä palkintopallille? F1-talli jatkaa 2016-vuoden autonsa kehittämistä
Kuva: Getty Images
McLarenilla on vielä pitkä matka niihin tavoitteisiin, joista esimerkiksi tallipomo Ron Dennis ja tallin espanjalaiskuljettaja Fernando Alonso ovat puhuneet. Talli haluaa taistella ensi kaudella maailmanmestaruudesta.
Tavoitteita riittää vielä tällekin kaudelle, eikä McLaren aio lopettaa tämän vuoden auton kehittämistä. Talli hauaa taistella tällä kaudella vielä palkintopallisijoituksista. McLarenin paras sijoitus on Alonson viides tila Monacosta.
Tällä hetkellä McLaren on valmistajien MM-pisteissä vasta seitsemäs.
– Autoon on tulossa vielä joitain parannuksia tauon jälkeen, McLarenin tallipäällikkö Eric Boullier kertoi Motorsportin mukaan.
Mielessä on kuitenkin samalla jo ensi vuoden auton kehittäminen.
– Jokainen kehitystyön tulos, joita saamme, ovat toki soveltuvia myös ensi vuoden autoon. Keskitymme siis tämän vuoden ja ensi vuoden auton kehittämiseen, Boullier selvensi.
Parannuksia on tulossa myös McLarenin moottorivalmistajalta Hondalta.
– Emme aio luovuttaa vielä tämän kauden osalta, mutta meidän täytyy alkaa pian työstämään ensi kautta silmällä pitäen. Se, milloin siirrämme voimavaramme vuoden 2017 kehitystyöhön, on vaikea päätös, F1-moottoripomo Yusuke Hasegawa sanoi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!