Kommentti: Hei hei Pastor Maldonado, sinua ei tule ikävä

Kuva: Getty Images
Nyt se on sitten virallisesti varmaa. Kaudesta 2011 asti F1-maailmaa varpaillaan pitänyttä Pastor Maldonadoa ei nähdä F1-kisoissa ensi kaudella. Venezuelalaiskuljettaja vahvisti asian itse Twitter-tiedotteella.
Uutinen on ollut yleisesti kaikkien tiedossa jo viikon ajan. Kevin Magnussenin siirto on vahvistusta vaille valmis ja asian pitäisi selvitä lopullisesti keskiviikkona.
Mitä F1-maailma sitten menettää kolarikuninkaansa jouduttua väistymään pois parrasvaloista? Ei yhtään mitään.
Maldonado ei ole missään nimessä surkea ratinvääntäjä. Taki Inoue ja Yuji Ide ovat edelleen omissa sfääreissään lahjattomuutta mitattaessa. Mutta ei Maldonado silti ollut tarpeeksi hyvä ollakseen F1-kuski.
Nopeutta Maldonaldolta löytyi välähdyksittäin. Parhaimmillaan hän oli erinomainen, kuten monet vahvat otteet esimerkiksi kaudella 2012 Williamsin ratissa osoittivat. Mutta F1-tasolla sataprosenttiseen suoritukseen tulee pystyä jatkuvasti.Mark Webber listasi F1-kuskit sattumalta samoihin aikoihin, kuin huhut Maldonadon potkuista lähtivät liikkeelle. Australialainen sijoitti hänet listansa viimeiseksi vähemmän mairittelevien kommentien kera. Nopeutta Maldonaldolta löytyi välähdyksittäin. Parhaimmillaan hän oli erinomainen, kuten monet vahvat otteet esimerkiksi kaudella 2012 Williamsin ratissa osoittivat. Mutta F1-tasolla sataprosenttiseen suoritukseen tulee pystyä jatkuvasti. Ei riitä, että huippusuorituksesta saatava hyöty jää saamatta, koska loistavaa kierrosta seuraa ulosajo. Tätä asiaa hän ei oppinut ikinä hallitsemaan. Maldonado ei pystynyt hallitsemaan tunteitaan. Ura oli päättyä jo ennen F1-sarjaan pääsyä hänen lähes tappaessa ratavirkailijan. Syy? Välinpitämättömyys keltaisia lippuja kohtaan. Päättömiä tempauksia nähtiin myös F1-sarjassa. Itse muistan ikuisesti 2011 Belgian GP:n aika-ajot, jossa Maldonado ajoi tahallaan McLarenin Lewis Hamiltonin kylkeen aika-ajoissa hänen kokiessa britin hidastaneen häntä tämän omalla aikakierroksella. Olin varma, että noin ilmiselvästä ja törkeästä tempusta seuraisi kilpailukielto, mutta Maldonado pääsi pälkähästä vain lähtöruuturangaistuksella. Tuolloin menetin viimeistään uskoni F1-sarjan rangaistuskäytäntöihin. Maldonado oli aina siellä missä sattui ja tapahtui. Fanit tiesivät saavansa aina jotain jännittävää katsottavaa, mutta rehellisyyden nimissä täytyy kysyä, onko kolarien jännittäminen aina saman kuskin toimesta osa F1-sarjaa? Jos törmäilyjä ja holtitonta ajamista haluatte seurata, vaihtakaa lajia. Formula ykkösten tulee pysyä kuninkuusluokkana, jossa ajaisivat vain parhaat tai edes erinomaiset rattimiehet. Maldonadon lähtiessä tilanne on viime vuotta huomattavasti parempi. On rumasti sanottu, mutta Maldonadoa ei tule F1-sarjassa ikävä. Pastor Maldonadon F1-ura lukuina: GP-startit: 95 Voitot: 1 Paalut: 1 Pisteet: 76 Juuso Taipale Twitter: @JuusoTaipale
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa