Entinen F1-kuski Gerhard Berger kaipaa muutoksia lajiin.

Kymmenen osakilpailua urallaan voittanut itävaltalainen avautui Salzburg Nachrichten –lehdelle, että nykyään autot ovat liian helposti ajettavia ja kisat ovat tylsiä ja ennalta-arvattavia.

– Fanit haluavat nähdä enemmän taistelua ja tapahtumia radalla. Minun aikanani F1-autot olivat arvaamattomia. Meillä oli 1400 hevosvoimaa eikä meillä ollut minkäänlaisia apuvälineitä. Nykyään on jo selvä kuka voittaa ensimmäisen mutkan jälkeen, Berger tylyttää.

Berger haluaa formuloiden palaavan ajajakeskeisempään aikakauteen.

– On palattava järjestelmään, jossa kuski oli avainasemassa F1-menestykselle. Pitäisi olla vain 4-5 kuskia, jotka pystyvät selviytymään siitä.

Berger myöntää, että myös ennen muutamat tallit hallitsivat kärkipaikkoja, mutta muuten kilpailut olivat tapahtumarikkaampia.

– Silloin oli dominoivia talleja, mutta meillä oli myös enemmän keskeytyksiä. Nykyään jokainen auto ylittää maalilinjan eikä siinä ole yllätyksiä. Ennen et voinut olla varma ennen kuin pääsit loppuun. Edes viimeisellä kierroksella ei voinut olla varma. Ja ajajien virheistä rankaistiin armotta.

– Tänään kaikki jännitys on mennyt heti lähdön jälkeen ja sinulla on valtavat asvaltoidut alueet, joissa et edes pienellä tuurilla menetä paikkaasi.