Kilpakuljettaja uskoo katettujen formuloiden tulevan ”ennemmin tai myöhemmin”

IndyCar-sarjassa ensi kaudella kisaava venäläiskuljettaja Mikhail Aleshin uskoo formula-autojenkin päätyvän vielä katetuiksi ennemmin tai myöhemmin.
Tänä syksynä entinen F1-kuljettaja ja IndyCar-sarjassa vuosia menestyksekkäästi kisannut Justin Wilson menehtyi saatuaan osuman päähänsä irtoromusta. Päähän osuneet iskut ovat tuottaneet onnettomuuksia myös F1-sarjassa viimeisten vuosien aikana.
Aleshinin mielestä Wilsonin onnettomuus saattaa kiihdyttää muutospuheita.
– Justinin onnettomuudella on varmasti merkitystä siihen, että päättäjät ymmärtävät mihin suuntaan turvallisuutta kannattaa muuttaa. Sen kaltaisia onnettomuuksia ei saisi tapahtua enää koskaan, Aleshin toteaa motorsport.comin mukaan.
– Uskoisin, että ajan myötä formula-luokissa tullaan näkymään jonkinlainen katettu ohjaamo tai jotain siihen verrattavaa, joka suojaa kuljettajan päätä. Justinin onnettomuus oli täysin absurdi, ja silti sellaisia nähdään jatkuvasti.
Aleshinin mielestä turvallisuusmuutoksia tullaan näkemään myös muissa sarjoissa.
– Katetut ohjaamot tulevat ennemmin tai myöhemmin. Samoin kuin karting-autoihin tulee turvavyöt ja suojakaari.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron