Vaikuttiko Valtteri Bottaksen vauhti Ferrari-neuvotteluihin? ”Joissain kisoissa olisi voinut ajaa terävämmin”

Williamsin suomalaiskuljettajan Valtteri Bottaksen vauhdista on kuultu julkisuudessa soraääniä kauden mittaan, etenkin Ferrari-huhujen velloessa kuumimmillaan. Bottaksen tallikaveri, entinen Ferrari-kuski Felipe Massa kun on ajoittain päihittänyt tallikaverinsa kauden kisoissa ja aika-ajoissa.
MTV:n F1-selostaja Oskari Saari ajattelee, että Bottaksen kausi olisi voinut mennä paremminkin.
– Siinä on vähän monenlaista. Alkukausi lähti vähän huonosti käyntiin Valtterin kannalta, oli muun muassa selkävammaa. Joissain kisoissa Valtteri olisi myös voinut ajaa vähän terävämmin ja hän itsekin toivoo, että olisi mennyt vähän paremmin, Saari kommentoi SuomiF1:lle.
Saaren mukaan Bottaksen menestyksen ailahtelusta tällä kaudella ei voi kuitenkaan syyttää pelkästään Bottasta.
– Onhan siinä ollut myös hänestä riippumattomia asioita, kuten kahta rengassarjaa alla ja semmoista, Saari toteaa viitaten Belgian GP:n tapahtumiin, jossa talli sekoili varikolla ja asensi suomalaisen autoon vahingossa kahdenlaisia renkaita samalla stopilla.
Hän nostaa esille myös Massan vahvuuden tällä kaudella ja muistuttaa, että brassikonkari kärsi viime kaudella monista itsestään riippumattomista epäonnekkaista sattumista.
– Toinen on sitten se, että Massa ajoi varsinkin kauden ekan puolikkaan hemmetin hyvin. Eihän hän huono kuljettaja ole, minusta yksi varikon aliarvostetuimmista kuljettajista. Tietysti aina näyttäisi paremmalta kun olisi isompi ero, ja itse olisin odottanut vähän suurempaa eroa, Saari sanoo.
Tylyimmissä tuomioissa Bottaksen asema varikon kuumimpiin kuuluvana lupaksena ja tulevaisuuden mestarina on kyseenalaistettu kauden ailahdelleen menestyksen myötä. Saari ei kuitenkaan usko, että Bottaksen tämän kauden teoilla on enää tässä vaiheessa suurta merkitystä suomalaisen arvostuksen ja mahdollisten tulevaisuuden tallisopimusten kannalta.
– Valtteri jatkaa ensi kaudella Williamsilla ja jos haluaa sen jälkeen siirtyä isompiin talleihin, niin siinä pitää sitten jälleen ensi kaudella näyttää, eikä tällä kaudella ole enää silloin mitään merkitystä. Paljon puhuttiin siitä Ferrari-kytköksestä Valtterin osalta, mutta ne oli ilmeisesti suhteellisen pinnallisia ne neuvottelut. Uskon että eiköhän heidän tavoitteensa ollut koko ajan jatkaa tiimin kanssa. En usko että sillä on ollut vaikutusta, vaikka olisi pärjännyt paremmin Massaa vastaan, niin Valtteri ei olisi kuitenkaan tehnyt sopimusta ensi kaudeksi Ferrarille, Saari kommentoi.
Tällä hetkellä Valtteri Bottas on F1-sarjan kuljettajien pistetilaston neljäntenä 126 pisteellä ollen yhdeksän pistettä tallikaverinsa edellä. Bottaksella on tällä kaudella tosin takanaan yksi kisa vähemmän, kun kauden avauskisa Australiassa jäi väliin selkävaivojen takia.
Tällä kaudella kisoja on jäljellä kaksi, joista seuraava ajetaan tulevana viikonloppuna Brasiliassa.
Markus Kärkinen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”