F1-toimittaja Leo Turrinin kirjoituksesta syntyi tänään melkoinen kuhina, kun hän uutisoi McLarenin Fernando Alonson haikailevan lähtöä tallista. Italialaistoimittajan mukaan Alonsolla olisi oikeus lähteä lätkimään brittitallista vedoten menestyksen puutteesta johtyvaan purkupykälään sopimuksessaan.

Alonso on tunnettu nopeista takinkäännöistään talliensa suhteen. Edellinen visiitti McLarenilla 2007 päättyi myrskyisästi. Myös lähdöt Renault-tallista sekä kausien 2006 että 2008 päätteeksi tapahtuivat enemmän tai vähemmän kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Ja kukapa voisi unohtaa vaaleanpunaisena unelmana alkaneen Ferrari-yhteistyön katkeraa päätöstä viime kaudella?

Tämä kausi on ollut kaikilla mittareilla katsottuna Alonson kannalta katastrofaalinen, mutta ei espanjalainen silti ole talliaan tällä kertaa hylkäämässä.

Alonso on edelleen yksi F1-varikon arvostetuimmista kuljettajista, vaikka suomalaisille tämä asia onkin kova paikka sulatettavaksi. Alonso on myös kasvanut ihmisenä, sillä tämän kauden konttaaminen on ilmeisesti kasvattanut miehen hermoja ja pettymyksensietokykyä.

McLaren, Honda, Alonso ja Jenson Button ovat kaikki äärimmäisen pettyneitä ohdakkeisesti alkaneeseen yhteistyöhön. Kaikki ovat kuitenkin vakuuttaneet kyseessä olevan pitkäaikainen kehitysprosessi, jonka hedelmiä voidaan poimia vasta parin kauden päästä. Alonso ei varmasti halua hylätä tallia tässä vaiheessa, vaikka takeita tulosten parantumisen suhteen vielä ensi kaudeksi ei voidakkaan antaa. Alonso on kuitenkin useasti maininnut uskovansa parempaa olevan luvassa.

Turrini huhuaa Alonsoa Red Bullille, mutta siirron esteenä on pari selkeää asiaa. Red Bull on profiloitunut viime vuosina vahvasti oman pesänsä suojelijaksi, ja se haluaa nostaa talliinsa vain oman junioriohjelman tuotteita.

Muistatteko kauden 2013 ja Kimi Räikkösen tulevaisuudella spekuloinnin? Tuolloin Räikkösen siirtoa Red Bullille pidettiin yhdessä vaiheessa jo varmana, mutta niin vain Daniel Ricciardo nappasi paikan härkätallista. Analyyttisesti katsottuna asiassa ei ollut mitään epäselvää. Ricciardo oli oma poika, ja olisi ollut tyhmää ottaa tilalle kallis vierastyöläinen.

Sama tilanne hannaa Alonsonkin siirtoa vastaan. Red Bullilla on jo tallissaan kaksi lahjakasta ja nuorta kuljettajaa, ja junioritiimi Toro Rossolla tilanne on täsmälleen sama. Red Bull ei siis voittaisi mitään palkatessaan Alonson selvästi kalliimmalla sopimuksella.

Niin, se sopimus. Alonso on tällä hetkellä yksi F1-ratojen parhaiten palkatuimmista kuljettajista. Vaikka menestystä espanjalaiselle ei tällä kaudella ehkä siunaannukkaan, voi mies silti naureskella partaansa matkalla pankkiin.
Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale