Ex-tallikaverilla epäilyksiä Alonsosta – ”Toivottavasti olen väärässä”

Fernando Alonson entinen tallikaveri Jarno Trulli arvioi, että McLaren on tällä hetkellä niin kaukana kärjestä teknisessä kilpailussa, että kaksinkertainen maailmanmestari ei tule välttämä enää koskaan palkintokorokkeen keskellä seisomaan.
Italialaiskuljettaja sanoo tuoreessa BBC:n haastattelussa, että hän ei usko tallin pystyvän nousemaan voittajaksi lähitulevaisuudessa.
– En tiedä, voittaako hän enää kisaa tai mestaruutta. McLaren ei ratkaise ongelmiaan nopeasti eikä helposi saavuta kärkitalleja ensi vuonna. Kärkitallit eivät nuku eivätkä odota, he jatkavat työskentelyä ja kehittymistä, Trulli sanoi.
Trulli näkee oljenkortena McLarenille kuitenkin kauden 2017, jolloin odotettavissa voi olla isoja muutoksia.
– Asiat saattavat mennä toisin jos tulee iso sääntömuutos tai jos he pystyvät samaan kuin Ferrari. He voivat kääntää tilanteen ympäri tavalla, jota en osaa odottaa. Mitä vain voi tapahtua, mutta olen olen huolissani, hän sanoi.
– Fernandon tilanne ei ole ihanteellinen voittamiseen. Toivottavasti olen väärässä. McLaren on hyvä talli, mutta he taistelevat Ferraria ja Mercedestä vastaan, jotka ovat tehdastalleja. Sillä on iso merkitys.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron
- Kalle Rovanperä iso pettymys Italiassa