Asiantuntija: Räikkönen nauttii Alonson kyykyttämisestä – ”Kimi olikin oikeassa”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen kieltäytyminen viime vuonna muuttamasta ajotyyliään kilpailukyvyttömän Ferrarinsa maksimoimiseksi oli oikea ratkaisu, sanoo kilpa-ajovalmentaja Rob Wilson tuoreessa Racer’s Edge -podcastissa.
Miehen mukaan suomalaisen kuluvan kauden selvästi vahvempi tuloskunto osoittaa Räikkösen tienneen, mitä hän oli tekemässä.
– Voi olla olemassa auto, joka sopii tietyn kuljettajan ajotyyliin, mutta sen vauhti ei siltikään välttämättä riitä. Hän oli siis oikeassa, Wilson sanoi.
– Se kuulosti viime vuonna vähän katkeralta, mutta kun asiaa katsoo nyt suunnittelija James Allison on ottanut sen huomioon – hän tietää, mitä Kimi tarvitsee, ja on tarjonnut sen Kimille.
– Yhdessä autosta on tehty nopeampi, joskaan ei tietenkään vain tämän takia. Koko tiimi ja epäilemättä [Sebastian] Vettel on ollut siinä myös mukana. Mutta loppujen lopuksi tämä on osoittanut Kimin olleen oikeassa.
Tallia sen sijaan vaihtoi Fernando Alonso, joka nyt on laskennasta riippuen kolmen tai neljän kisan jälkeen pisteittä ja 16:ntena sarjassa.
– Olen varma, että Kimi nauttii ohittaessaan silloin tällöin kierroksella Fernandon, joka pyytää ”syvää tutkimusta” siitä, mikä on vialla. Taatusti nauttii, Wilson piikitteli.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta