Kulukuri tuotti tulosta! – Talli ylsi vuonna 2014 lähes nollatulokseen

Talousvaikeuksissa viime kaudet ja varsinkin vuoden 2013 kauden jälkeen ollut Lotus-talli teki lähes nollatuloksen viime kaudella.
Tallin talousongelmat juontavat osaltaan juurensa Kimi Räikkösen menestykseen kaudella 2013. Talli ei pystynyt heti maksamaan kuljettajansa menestysbonuksia, minkä suomalainen paljasti myöhemmin.
Tallin taloudellinen tilanne näytti huolestuttavalta, mutta Lotus karsi kulujaan viime kaudeksi ja taloudellinen tilanne on nyt paljon aiempaa parempi.
– Meidän alijäämämme vuodelta 2014 oli vain 700 000 euroa, tallipomo Gerard Lopez kommentoi AUTOHebdolle.
Talli menetti tähän kauteen lähdettäessä kaksi suurta sponsoria, kun Unilever ja Burn vetäytyivät. Tulevaisuus näyttää kuitenkin juuri nyt hyvältä.
– Poistuneiden vastineeksi kaksi muuta sponsoriamme ovat kasvattaneet pottiaan. Meillä on käynnissä myös useita sponsorihankintatoimia, ja yhden osalta olemme erittäin lähellä sopimusta. Olemme myös edenneissä neuvotteluissa toisen potentiaalisen yhteistyökumppanin kanssa, mikä toisi valtavan buustin, Lopez jatkoi.
– Pieni tappiomme on ehkä vahvin taloudellinen tulos kaikista yksityistalleista. Jos edes toinen lähellä olevista sopimuksista toteutuu, olemme lähellä tasapainoista kulubudjettia ensi kaudeksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan