Kimi Räikkönen raateli Alonson uransa tyrmäävimmällä ihmesuorituksella – kuvat
Jälleen ensi viikolla ajettava Japanin GP tunnetaan Suomessa eritoten kauden 2005 kisasta, jolloin McLaren ja Kimi Räikkönen saivat nauttia suomalaisen kauden seitsemännestä voitosta. Renaultin Fernando Alonso oli tässä vaiheessa jo varmistanut mestaruutensa, mutta kisan intensiteetissä se ei näkynyt.
Sekä Räikkönen että Alonso starttasivat perältä – ruuduista 17 ja 16 – mutta sijoittuivat lopulta ensimmäiseksi ja kolmanneksi. Eroa kaksikon välillä oli maalissa tosin lähes kaksikymmentä sekuntia.
Kisan myyttisenä loppuhuipentumana nähtiin Räikkösen ohitus viimeisellä kierroksella Alonson tallikaverista Giancarlo Fisichellasta, joka oli pitkään ylivoimaisessa johdossa. Vajaan vuosikymmenen takainen kisa nousee toistuvasti äänestyksissä yhdeksi koko lajin historian merkkihetkistä.
Kyseisen sunnuntain muodostuminen vähättelevästi sanottuna klassikoksi ei ollut epäselvää edes jo sinä päivänä – McLarenin silloinen tallipäällikkö Ron Dennis itki suorassa televisiolähetyksessä ja hänen tappion kärsineen Renault-kollegansa Flavio Briatoren kerrottiin marssineen raivoissaan varikkomuurilta pois kisan loppuessa.
Silloinen McLaren-insinööri Marc Priestley paljasti myöhemmin verkkolehtihaastattelussa, että talli juhli kisan jälkeen kolme päivää yhtä soittoa.
Katso kuvat uskomattomasta päivästä galleriastamme.
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä