Williamsin varakuljettaja neuvottelee tallien kanssa kisapaikasta
Williamsin varakuljettaja Felipe Nasr kertoo olevansa jo kosketuksissa F1-talleihin päästäkseen ajamaan kuninkuusluokassa kisakuljettajana ensi kaudella. Paikka nykyisessä tallissa ei ole kuitenkaan todennäköinen.
– Neuvottelut ovat jo alkaneet. Managerini katselevat paikkoja. Force India on hankala, mutta Sauber on mahdollista, brassi sanoi kotimaansa Globo Esportelle.
Sen sijaan ajaminen peräpään talleissa Caterhamilla tai Marussialla häntä ei kiinnosta. Nuorukainen sanoo sen voivan olla uran tuhoava ratkaisu.
– En varmankaan suostuisi ajamaan pikkutalleissa. Se on melkein kuin ajamista GP2:ssa. Itse asiassa olisi parempi jatkaa GP2:ssa, sillä silloin ei ainakaan polta itseään formula ykkösissä, Nasr selitti.
– En tarkoita, että haluan isoon talliin, mutta keskikastin talli, joka tarjoaa tilaisuuden taistella pisteistä, olisi fantastista. Minusta se on mahdollista.
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Miamin F1-harjoituksessa todella pienet erot – Ferrari-tähdeltä karmea moka
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Viaplay näyttää formulat Suomessa jatkossakin uuden monivuotisen sopimuksen myötä
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”