Susie Wolffilta arvio Williamsin ensi kauden kuljettajista
Kuva: Getty Images
Aiemmin tänä vuonna kahteen perjantaisessioon formula ykkösissä osallistunut Susie Wolff ei saisi Williams-autoa käyttöönsä edes GP-harjoituksiin, ellei hänellä olisi siihen riittävät kyvyt, hän sanoo.
31-vuotias nainen on ollut tallissa kehityskuljettajana jo pidemmän aikaa, minkä jotkut ovat nähneet lähinnä PR-kikkana.
Iso-Britannian GP:n harjoituksissa tekninen vika päätti hänen ajonsa alkuunsa, mutta Saksassa hän sai lopulta kilometrejä alleen – eikä jäänyt kuin reilut kaksi kymmenystä tallikaverinsa Felipe Massan vauhdista.
– Monet ihmiset ovat sanoneet, että tämä on vain markkinointitemppu. Mutta Sir Frank Williams ei ikimaailmassa laittaisi autoonsa jotakuta sellaista, jota hän ei pidä tarpeeksi hyvänä, skotti sanoi sarjan kotisivulla.
– Frank tuli juttelemaan kanssani sessioiden jälkeen ja sanoi olevansa hyvin tyytyväinen suorituksiini. Tämä on kilpatalli, joten tiedän, milloin en ole riittävän hyvä, jolloin tipun pois, koska suoritukseni merkitsee sukupuoltani enemmän.
Wolff myöntää kuitenkin, että hän ei odotanyt nousua kilpakuljettajaksi formula ykkösiin. Hän vihjaa Valtteri Bottaksen ja Massan olevan ensi kaudellakin tallin kokoonpano.
– Williamsilla meillä on kaksi hyvää kuljettajaa, joten se [nousu kisakuskiksi] olisi vaikeaa, hän sanoi.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki