F1-legendalta suorat sanat Valtteri Bottaksen ja Massan tallimääräyskohusta
Formula ykkösten suurimmaksi mestaruudettomaksi kuljettajaksikin mainittu Stirling Moss sanoo, että Felipe Massan päätös olla noudattamatta tallimääräystä Malesian GP:ssä oli oikea.
Paljon taaempaa aloittanut ja huonommalla strategialla ajanut Valtteri Bottas otti tallikaverinsa kahdesti kiinni viime viikon kisassa, ja jälkimmäisellä kerralla brassi sai ohjeen päästää hänet ohi, mutta kieltäytyi.
Maailman vanhin moottoriurheilujulkaisu Motor Sport kysyi Mossilta, olisiko hän päästänyt tallikaverinsa ohi Massan asemassa.
– Ei toivoakaan, poju, legenda vastasi ykskantaan kysymykseen.
– Mikäli sopimuksessasi ei lue, että sinun on päästettävä tallikaverisi ohi, ajat häntä vastaan kilpaa siinä missä kaikkia muitakin radalla. Mikäli sopimuksessa puolestaan lukisi niin, en allekirjoittaisi sitä.
Moss sanoo, että tallimääräykset eivät ole kohtuuttomia kaikissa tilanteissa formula ykkösissä, mutta kauden toisessa kisassa ne sitä ovat.
– Voi olla muita perusteita myöhemmin kaudella [tallimääräyksille], jos vain toisella on mahdollisuus mestaruuteen, mutta tämä oli vasta toinen kisa! Olisin tehnyt aivan saman kuin Massa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- IS: Marcus Grönholm jahtaa unelmaansa: ”Jari-Matti, sinulla on numeroni”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- Jari-Matti Latvalalta iso uutinen
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä